Viimeisen kuukauden aikana olen kahdesti käynyt hiomassa peiliä alumiinioksidi 15 mikronilla poistaakseni peilin pinnasta muutamat hionnassa syntyneet hennot naarmut. Oikeastaan vain kaksi näistä "naarmuista" hyväksyisin oikeiksi naarmuiksi, loput ovat ennemmin työkalun kolikoista syntyneitä pyöreitä hiomajälkiä. Ongelma on joko työkalussa tai hiojassa, mutta sitä mukaan kun vanhat jäljet katosivat niin uusia tuli lisää. Jäljet siis elävät jatkuvasti. Edellisen asteen karheudesta ei sen sijaan ole jäljellä enää merkkejä edes luupilla tarkastellessa, jälki on kaikkialla tasaista.
Tiedän että pinnan tulisi olla täysin virheetön ennen kiillottamista, mutta tässä on jäljellä vain kaksi vaihtoehtoa. Joko täytyisi tehdä kokonaan uusi ja kaikin puolin täydellinen työkalu hionnan jatkamiseksi, tai sitten vain hyväksyä tilanne ja toivoa että kiillottaminen onnistuu. Kun lopulta hioma-aine loppui, niin päätin että tämä saa kelvata. Ainahan voi palata takaisin hiomaan viimeiset pari astetta uusiksi, jos kiillottaminen menee ihan mönkään. Näihin kahteen kertaan meni aikaa puolitoista tuntia. Yhteensä jatko- ja hienohiontaan on nyt mennyt 8.5 tuntia.
Jäin kuitenkin vielä pohtimaan, että olisiko hienohionta merkittävästi helpompaa jos käytössä olisi täysikokoinen lasinen työkalu? Nykyinen työkalu tuntuu kiinteään lasikiekkoon verrattuna suorastaan epäluotettavalta, sillä siitä saattaa irrota osia minä hetkenä hyvänsä. Myös naarmuuntuminen tuntuu todennäköisemmältä, kun työkalun pinta ei ole yhtenäinen.
Ainiin, joulupukin konttiin oli eksynyt Riku Henrikssonin ja Veikko Mäkelän kirja Messierin kohteet. Tästä on varmasti paljon iloa tulevina iltoina.
Kirjahyllyssä odottaa valmiina Messierin kohteet. |
Mennyt syksy on muuten ollut ennätyksellisen pilvinen. Sekä Leonidien että Geminidien parvet menivät näin sivu suun. Vasta nyt joulukuun lopussa taivas kirkastui niin että myös iltaisin on ollut tähtikirkasta. Onneksi Twitterin kautta voi seurata tapahtumia, vaikka suoraan ISS:ltä! Vuosi on vaihtumassa näillä näppysillä ja uusi vuosi tuo mukanansa uudet kujeet. Suunnitelmat ensi vuodelle hipovat jälleen taivasta, toivottavasti ne toteutuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti