Pulssi hieman koholla kiinnitin peiliaihion hiontapyötään. Ensin hieman vettä lasikiekon pinnalle, sitten päälle kaksi pientä mittallista hiontajauhetta. Totuuden hetki. Pian rahiseva hiontaääni peitti taustalla soivan radion äänen. Ajattelin että tästä se lähtee.
Aloitin peiliaihion työstämisen käyttäen piikarbidi n:o 80 karkeutta. Muutamassa minuutissa rahiseva ääni vaihtui suhinaksi. Hioin tällä ensimmäisellä kerralla yhtä mittaisesti puolitoista tuntia, jonka aikana kerkesin tekemään tasan kymmenen hionta-iteraatiota. Ensimmäisillä kerroilla kävin pesemässä peilin erikseen, mutta pian luovuin tästä ja päädyin vain pyyhkimään hiomajätteet lasin pinnalta veden ja rätin avulla.
Karkeahiomatyökalu tuntui toimivan ihan hyvin. Punnuksella on sen verran painoa, että hionnassa ei tarvitse käyttää yhtään ylimääräistä voimaa työkalun painamiseksi lasiaihiota vasten. Riittää että työkalua kuljettaa eri työntöjen mukaisesti vaakatasossa.
En pääse kiertämään pöydän ympäri, joten peiliä pitää pyörittää aika tiuhaan. Astigmatismin estämiseksi pyöritän peiliä myötäpäivään, ja kuljen itse vastapäivään niin paljon kuin pitkän pyödän ääressä nyt on mahdollista liikkua. Pyöritän myös työkalua jatkuvasti vastapäivään.
Tein sarjana perinteisiä w:n muotoisia pitkiä työntöjä, ja välillä pieniä pyöreitä liikkeitä kiekon ympäri. Päätin etten yritä liikaa noudattaa mitään tiettyä kaavaa. Tällä tavalla hionnassa on mukana mahdollisimman paljon satunnaisuutta ja muotovirheitä syntyy toivottavasti vähemmän.
Lasiaihon pinnassa näkyi ennen työn aloittamista muutamia pieniä epätasaisuuksia, jotka tulivat nyt hyvin esiin kun hionta eteni. Kuopan pohjat näkyvät kirkkaina laikkuina, kun taas ne kohdat jotka ovat kosketuksissa työkalun kanssa ja hioutuneet ovat sumeita.
Lopulta noin 90% pinnasta on hionnasta karheana. Keskellä näkyy vielä kaksi pientä kuoppaa, ja reunassa kulkee kapea kaistale joka ei ole vielä hioutunut. Alla oleva kuva on napattu noin puolen tunnin hionnan jälkeen.
Hionnan jälkeen oli luvassa seuraava jännittävä hetki, kun mittasin kuopan syvyyden peiliaihion keskeltä. Tavoiteltu pallon kaarevuussäde on 2400 mm, jolloin laskujeni mukaan kuopan syvyydeksi on omalla sferometrillani mitattaessa tultava 0,678 mm. Koska minulla ei ole käytössä optista tasoa, sferometrin kalibroinnissa referenssi-tasopintana sai toimia tällä kertaa induktiolieden lasinen päälipinta. Mittakello näytti kuopan syvyydeksi 0.332 mm! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin taas myöhemmin. Hiontapöytä vaatii tätä ennen pientä parantelua, sillä pelkästään yhdellä naulalla kiinnitetyt pitimet eivät ole tarpeeksi tukevia pitämään lasiaihiota paikallaan.
Edellisen blogipostauksen jälkeen olen ehtinyt rakentaa sferometrin, joka oli työlistalla ennen peiliä. Tästä onkin niin paljon asiaa kerrottavana, että kirjoitan aiheesta oman blogipostauksen myöhemmin.
Olen päättänyt jättää peilin paksuutta mittaavan laitteen rakentamisen tällä kertaa välistä. Työkalun avulla pystyisi mittaamaan tarkasti peilin reunojen paksuuden, ja tällä tavalla varmistaa että kuoppa on symmetrinen reunojen suhteen. Olin jo ehtinyt ostaa kaikki tarvikkeet tätä varten, mutta oikeastaan työkalua tarvitaan enemmän linssien kuin peilin valmistuksessa. Itse haaveilin tästä lähinnä sen takia, että käyttämäni alimittainen karkahiomatyökalu, joka on itse asiassa vain 45% peiliaihon halkaisijasta, ei varmasti tuota pallomaista pintaa ilman huolellista tarkkailua ja ohjausta.
Ainiin. Piikarbidin tuoksusta tuli mieleen deja vu muisto jostain kaukaa menneisyydestä. Olen varmasti jossain haistanut saman hajun ennenkin, mutta en millään saa mieleen että missä se on voinut olla. Jännä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti