15. helmikuuta 2015

Toinen erä peilin kiillotusta

Kiiltävä vyöhyke peilin pinnalla viiden tunnin kiillotuksen jälkeen.
Aloitin työn jälleen puolen tunnin kylmäprässillä. Seuraavat pari tuntia peilin kiillotusta eivät juurikaan tuoneet näkyviä muutoksia kiiltävään renkaaseen. Jos oikein tarkasti katsoo niin kiillossa oleva alue saattoi hieman laajeta ulkokehästä, ehkä. Lasin pinta on toisaalta nyt muuttunut sileän tuntuiseksi koko alueelta. On siis mahdollista, että loput peilistä kiillottuu hyvinkin nopeasti.

Aloin jo epäillä että käytän tällä hetkellä liian tujua ceriumoksidiliuosta. Ainetta joutuu lisäämään aika tiheästi. Viiden tunnin kiillotuksen aikana olen käyttänyt jo lähes puolet tähän varatusta jauheesta. Kysymys siis kuuluu, onko parempi että ainetta on vain vähän jotta peili pääsee kunnolla kosketuksiin pien kanssa, vai että ainetta on tuhdisti jolloin pikeä ei edes näy alta. Mikä on tehokasta kiillotuksen kannalta. Toinen huomio liittyy pikialustaan, jonka pintaan oli jäänyt edelliseltä kerralta paksu ja hieman jo lohkeillut kerros ceriumoksidia. Pehmitin sen vedellä ennen työn jatkamista. Näihin kysymyksiin täytyy saada vastaus ennen seuraavaa rupeamaa.

Suurin vaikutus työllä taisi olla itse kiillottajaan, sillä huonossa asennossa tehty staattinen liike tuntuu vielä monen päivän jälkeen selässä ja käsissä. Eli se siitä ergonomisesta työskentelystä.

Helsingissä on ollut nyt muutama tähtikirkas yö. Jupiter ja Venus loistavat kirkkaina taivaalla jo auringon laskiessa. Kulunut viikko on muutenkin ollut mielenkiintoinen avaruuteen liittyvien tapahtumien osalta. Keskiviikkona testattiin onnistuneesti ESAn uutta ja kokeellista IXV alusta, ja nyt viikonloppuna oli vuorossa viimeisen ATV aluksen hyvästeleminen, sekä Rosetta-luotaimen lähilento komeetta 67P pinnasta vain kuuden kilometrin etäisyydeltä. Toivottavasti kohta saadaan kuvia!

2. helmikuuta 2015

Peiliaihion kiillotus

Tapahtumarikkaan viikonlopun aikana liikeni hetki aikaa myös tälle kaukoputki-projektille. Samalla alkoi aivan uusi työvaihe, jossa hionnan jäljiltä karhea ja röpeliäinen peiliaihion pinta kiillotetaan pikialustan avulla kiiltävän tasaiseksi.

Ennen kiillottamiseen ryhtymistä pikialusta täytyy vielä kylmäprässätä oikeaan muotoonsa. Prässäyksen ansiosta alustan ja peilin välinen pintakosketus saadaan mahdollisimman tiiviiksi, ja samalla varmistetaan ettei piessä ole teräviä reunoja. Asetin pikialustan päälle ensin tuorekelmun, jotta peili ei vahingossakaan tarttuisi kiinni pikeen (takertumisesta oli jo tarpeeksi ikäviä kokemuksia ensimmäisten kipsikakkujen kanssa).

Työ aloitetaan sekoittamalla jauhemaisesta ceriumoksidista ja vedestä tuhti liuos. Tein valmiin sekoituksen kannelliseen lasipurkkiin, jotta ainetta ei tarvitse jatkuvasti olla sekoittamassa lisää. Tämän jälkeen pikialustan ruudukon muodostamat neliöt "maalataan" ceriumoksidilla ja ruvetaan kiillottamaan. Käytin tahnan levittämisessä tavallista pensseliä, joka osoittautui ihan näppäräksi tavaksi.

Ceriumoksidia joutuu lisäämään alussa tiheämmin, kunnes alusta ja ruudukko on maalautunut kunnolla.

Peilin kiillottaminen on vähemmän sottaavaa ja desibeileiltään hiljaisempaa puuhaa kuin hiominen. Tämä työvaihe myös kestää selkeästi pitempään, ja niinpä siirryin tässä vaiheessa työhuoneelta puhtaampiin sisätiloihin.

Pehmeä piki aiheuttaa peiliin helposti muotovirheitä. Kiillottamisessa sekä lasiaihiota että pikialustaa tulee kiertää jatkuvasti akselinsa ympäri, jotta peilin pinta pysyisi lähellä palloa. Myös työntöjen kuuluu olla epäsäännöllisiä ja lyhyitä, peilin keskusta saa liikkua korkeintaa 1/3 halkaisijasta. Täysin satunnaiset liikkeet ja satunnainen alustan kierto kumoavat virheiden vaikutuksen, ja lopputuloksena on pallo.

Ceriumoksidin ansiosta lasiaihio tuntuu liikkuvan pikialustan päällä jähmeästi kuin hidastetussa filmissä. Aluksi ainetta piti lisätä jatkuvasti lisää ettei peili jymähdä kiinni. Kun alusta oli lopulta värjäytynyt kunnolla, riitti että ceriumoksidi-vesi-liuosta lisäsi harvemmin. Neljänkymmenen minuutin jälkeen päätin jo ohentaa liuosta, jotta seos ei olisi liian tahmeaa.

Peiliaihio on lähtenyt kiillottumaan keskustan tuntumasta. Pinnassa näkyy renkaan muotoinen kiiltävä vyöhyke. 
Peilin pitäisi teoriassa lähteä kiillottumaan aluksi keskeltä, joka on pisimpään ja eniten kosketuksissa pikialustan kanssa. Reunat kiillottuvat viimeiseksi. Kiillotin peiliä sekä lauantaina että sunnuntaina puolitoista tuntia. Ensimmäisen illan jälkeen peiliaihion pinnassa ei ollut tapahtunut vielä silminnähden mitään muutosta. Tästä en liiemmin välittänyt, jo toisena päivänä pintaan ilmestyi renkaan muotoinen kiiltävä vyöhyke! Keskusta ja reunat ovat edelleen sameita. Tästä voisi siis päätellä, että joko peilissä tai pikialustassa on keskellä kuoppa. Tai sitten ei. Tiedä häntä. Seuraava rupeama taas paljastaa miten työ etenee. Sitä odotellessa.