Priorisointilistan kärjessä oli pitkään sopivan työhuoneen löytäminen. Onneksi tämä asia järjestyi lopulta taloyhtiön lämmönjakohuoneen yhteydessä olevasta vanhasta työverstaasta, jonka remontoin kesälomani aikana yleiseksi kerhohuoneeksi. Epäilen kuitenkin vahvasti että seinien maalaamiseen uhrattuja kesäiltoja ei hyväksytä tämän projektin tuntikirjanpitoon.
Joka tapauksessa koko kevään jatkunut spekulointi ja tuumailu saivat nyt jäädä hetkeksi. Käärin hihat ja ryhdyin aktiivisesti ensimmäisten tarvikkeiden hankintaan. Peiliaihio ja hiontajauheet olivat jo odottamassa pahvilaatikossa, joten seuraavana on vuorossa hiontapödän valmistus.
Pöydän on oltava tukeava, ja teoriassa sen ympäri pitäisi voida kävellä vapaasti. Halusin kuitenkin että pöytä on samalla helposti siirreltävissä ja pestävissä. Eräänä päivänä olin sitten purkamassa kellarikomerosta entisen asukkaan (todennäköisesti alkuperäisen asukkaan) rakentamia hyllyjä uuden hyllykön tieltä, kun eräs levyistä pisti silmään. Se oli vanha, epämääräisen muotoinen ja toiselta puolelta muovipinnoteinen paksu puulevy. Painosta päätellen levy oli kuitenkin erittäin tiivistä puuta, vähän kuin vanhat leivontapöydät, ja sopisi siten hyvin hiontapöydän pohjaksi.
Irrotin punaisen muovipinnoitteen ja sahasin tämän jälkeen levystä 50x50 cm kokoisen neliön. Muovin alta paljastunut ajan patimoima liimakerros haisi melko pahalta, joten siirsin puuverstaani ulkotiloihin ja hioin levyn pintaa aina kunnes näkyvillä oli enää puhdas puupinta. Yllätyin miten hyvässä kunnossa levy on, sen täytyy olla kuitenkin useita vuosikymmeniä vanha.
Edellinen asukas oli puolestaan jättänyt remonttinsa jälkeen kellarikomeroon muutamia lyhyitä jalkalistoja ja muutaman puuriman. Lyhyen mittailun jälkeen kasvoilleni levisi leveä hymy, täydellistä. Sahasin rimoista sopivan pituiset palat siten, että ne kiinnittyvät pöytälevyn reunoille ja muodostavat näin kaukalon. Liimasin ja naulasin rimat kiinni pohjalevyyn. Harmi että puupalat eivät ole täysin suoria, vaan niiden ja pöytälevyn väliin jäävä rako mutkittelee vähän ikävästi. Tiivistin reunat puuliimalla, ja lopputulos alkaa muistuttamaan erehdyttävästi perinteistä Korona-pöytää.
Porasin pöydän erääseen reunaan reijän jotta pesuvedet saa juoksutettua ulos kaukalosta. Oikeastaan kyseessä on rykelmä reikiä, sillä työkalupakistani puuttuu vielä suuri poranterä. Käsivaralta pienellä poranterällä poratessa ei voi odottaa nyt maailman parasta lopputulosta, mutta ei se haittaa, tämä on vain hiontapöytä.
Lopuksi lakkasin pöydän pinnan venelakalla muutamaan kertaan molemmilta puolilta, ja kiinnitin vielä rimasta valmistamani peilin pitimet. Tässä sattui vielä työtapaturma, sillä kaksi kolmesta pitimestä halkesi naulatessa kahtia. Koska olin lakannut myös pitimet enkä halunnut aloittaa työtä alusta, niin kaksi pidintä on nyt "rikkinäisistä paloista" ja yksi on kokonainen. Toivottavasti nämä kestävät hionnan rasitukset. Muussa tapauksessa tilalle pitää keksiä tavalliset puupalikat.
Kellarikomerosta löytyi vanhojen tavaroiden keskeltä myös sopiva pala kuplamuovia peiliaihion ja hiontapöydän väliin pitämään lasi tukevasti paikallaan. Aihion saa kiilattua telineeseen pienellä kiilalla, joka on myös valmistettu samasta rimasta kuin pöydän reunapalat.
Hiontapöytää on tarkoitus käyttää toisen pöydän päällä. Pöytä ei ole niin tukevatekoinen kuin vastaavat tynnyriratkaisut, mutta pöytä on helposti puhdistettavissa ja sen saa siirrettyä helposti esille ja takaisin varastoon.
Hiontapöytää on tarkoitus käyttää toisen pöydän päällä. Pöytä ei ole niin tukevatekoinen kuin vastaavat tynnyriratkaisut, mutta pöytä on helposti puhdistettavissa ja sen saa siirrettyä helposti esille ja takaisin varastoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti