Karkeahiontaan valmistautuminen

Yksi hieno yksityiskohta ATM projekteissa on hionnassa käytettävät työkalut. Jos aikaisemmin oli tapana hankkia kaksi lasiaihiota, yksi peiliä ja yksi työkalua varten, niin nykyään tuntuu että työkaluna voi toimia melkein mikä tahansa sopivan muotoinen esine. Vaihtoehtoja on useita kipsi-tiilityökalusta aina metalliseen mutterityökaluun. Itse päädyin kahden työkalun taktiikkaan, jossa karkeahiontaan on oma työkalunsa ja hienohiontaan on oma työkalu. Hienohiontaa varten ajattelin valmistaa työkalun kipsistä, mutta karkeahionta edellyttää jotain hieman järeämpää.

Karkeahionnan tavoite on pohjimmiltaan vain rouhia peiliaihion pinnalle sopivan kokoinen kuoppa. Sain vinkin että tähän työhön soveltuu esimerkiksi teräksinen tai valurautainen metallikiekko, jonka halkaisija on noin 1/2 peiliaihion halkaisijasta. Raskaan metallikiekon oma paino helpottaa myös itse hiontaa, kun voimaa ei tarvitse käyttää niin paljoa työkalun painamiseen.

Pengoin ensin toiveikkaana oman kellarin ja ullakkokomeron läpikotaisin etsien sopivaa esinettä, mutta tuloksetta. Seuraavaksi kävin kiertämässä läpi pääkaupunkiseudun rautakaupat. Täällä totesin että sellaiset tuotteet mitkä omien mielikuvien mukaan aikaisemmin olivat metallia, ovat nykyään muovia. Viimeisenä oljenkortena suuntasin Kierrätyskeskuksen Uusix-vertaille, mutta metallityöpaja oli suljettu kesälomien vuoksi. Pihalla tapasin kaverin, joka oli joutunut palaamaan töihin jo etukäteen. Hänen mukaansa työkalun valmistaminen raudasta kyllä onnistuu, mutta vasta kun paja aukeaa virallisesti. Usean viikon jälkeen ei edelleenkään mitään tulosta.

Lopulta päädyin taas takaisin lähtöpisteeseen selaamaan mitä verkosta on saatavilla. Bingo, löysin vanhan vaa'assa käytetyn punnuksen myynti ilmoituksen. Ei muuta kuin reppu selkään ja vielä samana iltana pyörällä Lauttasaareen hakemaan punnus eläkkeellä olevalta pariskunnalta, jotka luopuivat vanhasta tavarastansa. Punnus oli aika huonossa kunnossa. Sen pinta oli ruostunut puhki ja siinä on aika paljon kolhuja, mutta hinta oli edullinen ja muutenkin vanhan kierrättäminen sopii tämän projektin arvoihin.

Punnus painaa viisi kiloa, ja sen halkaisija on yhdeksän senttimetriä. Lyhyen tarkastelun jälkeen se vaikutti oikein lupaavalta. Testasin vielä kotona varmuuden vuoksi että onhan punnus rautaa, ja kun magneetti kiinnittyi iloisesti napsahtaen sen kylkeen, niin oli aika ruveta miettimään työkalun puhdistusta.

Punnuksen pohja oli pahiten ruosteessa. Suuntasin taas työverstaalle ja hioin ensin kaikki ruostuneet kohdat niin puhtaaksi kuin vain pystyin 60 ja 120 hiomapaperilla. Tämän jälkeen kävin hakemassa apteekista pussillisen sitruunahappoa, ja annoin punnuksen pohjan liota hapossa vuorokauden.

Sitruunahappo toimii yllättävän hyvin ruosteenpoistossa. Lopputulos oli paljon parempi kuin uskalsin toivoa. Pohjasta tuli aivan kiiltävä, ja hioin vielä puhtaan metallin tasaiseksi. Pohjassa näkyy kyllä kolhujen aiheuttamia painaumia, mutta en usko että niistä on haittaa. Työkalua kuitenkin kierretään joka tapauksessa hionnassa jatkuvasti akselinsa ympäri. Täytyy vain olla tarkkana ettei punnus pääse kippaamaan, sillä se on aika korkea suhteessa halkaisijaan. Olisin tietysti toivonut että työkalun halkaisija on hieman isompi 20.5 cm peiliaihiolleni, mutta eiköhän tämä onnistu.

Tänään muuten vihdoin saapui tilaamani digitaalinen mittakello postissa. Tarkoituksenani on rakentaa seuraavaksi työkalu, jolla voi mitata peiliaihion pinnan tasaisuutta. Toinen tarvitsemani työkalu on sferometri, jolla voi mitata peilin kaarevuussädettä.

Näiden parissa jatketaan, 

Cheers

Hiontapöytä

Perustin keväällä kaukoputken rakentamista varten kevyen projektinhallinnan Trello-pöytänä. Tarkoituksena on vain koota ajatukset yhteen ämpäriin, josta ne on nopeasti kaivettavissa esiin ja järjesteltävissä sopivaan järjestykseen.

Priorisointilistan kärjessä oli pitkään sopivan työhuoneen löytäminen. Onneksi tämä asia järjestyi lopulta taloyhtiön lämmönjakohuoneen yhteydessä olevasta vanhasta työverstaasta, jonka remontoin kesälomani aikana yleiseksi kerhohuoneeksi. Epäilen kuitenkin vahvasti että seinien maalaamiseen uhrattuja kesäiltoja ei hyväksytä tämän projektin tuntikirjanpitoon.

Joka tapauksessa koko kevään jatkunut spekulointi ja tuumailu saivat nyt jäädä hetkeksi. Käärin hihat ja ryhdyin aktiivisesti ensimmäisten tarvikkeiden hankintaan. Peiliaihio ja hiontajauheet olivat jo odottamassa pahvilaatikossa, joten seuraavana on vuorossa hiontapödän valmistus.

Pöydän on oltava tukeava, ja teoriassa sen ympäri pitäisi voida kävellä vapaasti. Halusin kuitenkin että pöytä on samalla helposti siirreltävissä ja pestävissä. Eräänä päivänä olin sitten purkamassa kellarikomerosta entisen asukkaan (todennäköisesti alkuperäisen asukkaan) rakentamia hyllyjä uuden hyllykön tieltä, kun eräs levyistä pisti silmään. Se oli vanha, epämääräisen muotoinen ja toiselta puolelta muovipinnoteinen paksu puulevy. Painosta päätellen levy oli kuitenkin erittäin tiivistä puuta, vähän kuin vanhat leivontapöydät, ja sopisi siten hyvin hiontapöydän pohjaksi.

Irrotin punaisen muovipinnoitteen ja sahasin tämän jälkeen levystä 50x50 cm kokoisen neliön. Muovin alta paljastunut ajan patimoima liimakerros haisi melko pahalta, joten siirsin puuverstaani ulkotiloihin ja hioin levyn pintaa aina kunnes näkyvillä oli enää puhdas puupinta. Yllätyin miten hyvässä kunnossa levy on, sen täytyy olla kuitenkin useita vuosikymmeniä vanha.

Edellinen asukas oli puolestaan jättänyt remonttinsa jälkeen kellarikomeroon muutamia lyhyitä jalkalistoja ja muutaman puuriman. Lyhyen mittailun jälkeen kasvoilleni levisi leveä hymy, täydellistä. Sahasin rimoista sopivan pituiset palat siten, että ne kiinnittyvät pöytälevyn reunoille ja muodostavat näin kaukalon. Liimasin ja naulasin rimat kiinni pohjalevyyn. Harmi että puupalat eivät ole täysin suoria, vaan niiden ja pöytälevyn väliin jäävä rako mutkittelee vähän ikävästi. Tiivistin reunat puuliimalla, ja lopputulos alkaa muistuttamaan erehdyttävästi perinteistä Korona-pöytää. 

Porasin pöydän erääseen reunaan reijän jotta pesuvedet saa juoksutettua ulos kaukalosta. Oikeastaan kyseessä on rykelmä reikiä, sillä työkalupakistani puuttuu vielä suuri poranterä. Käsivaralta pienellä poranterällä poratessa ei voi odottaa nyt maailman parasta lopputulosta, mutta ei se haittaa, tämä on vain hiontapöytä.

Lopuksi lakkasin pöydän pinnan venelakalla muutamaan kertaan molemmilta puolilta, ja kiinnitin vielä rimasta valmistamani peilin pitimet. Tässä sattui vielä työtapaturma, sillä kaksi kolmesta pitimestä halkesi naulatessa kahtia. Koska olin lakannut myös pitimet enkä halunnut aloittaa työtä alusta, niin kaksi pidintä on nyt "rikkinäisistä paloista" ja yksi on kokonainen. Toivottavasti nämä kestävät hionnan rasitukset. Muussa tapauksessa tilalle pitää keksiä tavalliset puupalikat.

Kellarikomerosta löytyi vanhojen tavaroiden keskeltä myös sopiva pala kuplamuovia peiliaihion ja hiontapöydän väliin pitämään lasi tukevasti paikallaan. Aihion saa kiilattua telineeseen pienellä kiilalla, joka on myös valmistettu samasta rimasta kuin pöydän reunapalat.

Hiontapöytää on tarkoitus käyttää toisen pöydän päällä. Pöytä ei ole niin tukevatekoinen kuin vastaavat tynnyriratkaisut, mutta pöytä on helposti puhdistettavissa ja sen saa siirrettyä helposti esille ja takaisin varastoon.

Peiliaihio

Newton-tyyppisen peilikaukoputken tärkeimmät osat ovat pääpeili, apupeili ja okulaari. Kaikki muu on mukana vain pitämässä näitä osia paikoillaan ja suunnattuna oikeaan paikkaan. Koska kaukoputken ominaisuudet riippuvat pitkälti sen pääpeilistä, joten päätin käyttää sen valintaan tarpeeksi aikaa.

Peilin rakentamiseen tarvittavavia lasiaihioita on tarjolla muutamia erilaista. Huokeammat aihiot on valettu tavallisesta ikkunalasista, ja niitä on saatavilla useasta alan verkkokaupasta. Kalliimmat mutta lämpöominaisuuksiensa puolesta paremmat borosilikaattilasit, kuten Duran- ja Pyrex-lasit ovat parempi vaihtoehto. Harmi että useimmat kansainväliset valmistajat tuntuvat keskittyvän vain suurten, ammattikäyttöön tarkoitettujen peiliaihoiden valmistamiseen.

Peiliaihion materiaaleista on käyty paljon keskustelua ja väittelyä puolesta ja vastaan. Borosilikaattilasien lämpölaajeneminen on paljon pienempää kuin tavallisella lasilla, ja sen takia tavallisesta lasista valmistetut peilit saattavat taipua ja menettää muotonsa peilin lämpötilan vaihdellessa sisätilojen lämpimästä kylmään ulkoilmaan.  Ikkunalasin hionta edellyttää myös enemmän tarkkaavaisuutta, jottei vääristymiä synny jo peiliaihion hionnan ja muotoilun yhteydessä.

Jossain vaiheessa keväällä päädyin pohtimaan lasiaihion valamista itse. Löysin tähän liittyen muutaman hyvän esimerkin. jossa muotoonsa leikatut lasilevyt ensin pinottiin päällekäin, jonka jälkeen ne sulatettiin yhdeksi aihioksi . Jos tällaisen prosessin saisi toimimaan, niin silloin aihioita voisi valaa kierrätyslasista omiin tarpeisiin mielin määrin. Mutta koska aika on kortilla ja haluan kovasti projektin valmistuvan vielä joskus, niin päädyin lopulta jättämään tämän ajatuksen toistaiseksi hyllylle ja tyytymään valmiisiin aihioihin.

Pitkien pohdintojen jälkeen päädyin etsimään 8", eli noin 200 mm halkaisijaltaan olevia peiliaihioita. Ulkomailta tilatessa painavan peiliaihion hintaan lisätään rahtikustannukset ja mahdollinen tullimaksu. Kustannuksia syntyy myös hiomajauheista, kiillotusmateriaaleista ja niiden postikuluista. Käytin useita viikkoja selatessa erilaisia pienempien yritysten kotisivuja ympäri maailmaa. Lopulta laskin, että yksittäisen peiliaihion ja tarvittavien materiaalien kustannukset ovat lähes samat kuin kotimaasta ostettuna, joten päädyin laittamaan viestiä Teknofokuksen Hannu Määttäselle. Häneltä sain peiliaihion ja kaikki tarvittavat hiomatarvikkeet samalla kertaa.

Nyt ylähyllyn ruutuvihkoon on muodostunut suunnitelma F:6 aukkosuhteen peilistä. Halkaisijaltaan 200 mm peilin polttoväliksi on tulossa 1200 mm, ja sen teoreettinen erotuskyky on 0,575 kaarisekuntia.